Vuonna 1836 perustettu Champagne Pommery on yksi maailman arvostetuimmista samppanjataloista. Talo nousi maailmanmaineeseen Madame Jeanne-Alexandrine Pommeryn ansiosta, joka oli keskeisessä roolissa luomassa talon perintöä. Reimsin sydämessä sijaitseva Champagne Pommery tunnetaan erityisesti laajoista, maanalaisista viinikellareistaan (nk. ”caves”) sekä upeasta arkkitehtonisesta kokonaisuudestaan.
Madame Pommeryn johdolla talo vakiinnutti asemansa samppanjanvalmistuksen edelläkävijänä 1800-luvun puolivälissä. Hän siirsi yrityksen painopisteen villantuotannosta yksinomaan samppanjaan ja kehitti samalla brut-samppanjan, joka oli aikanaan uraauurtava uutuus. Lisäksi Madame Pommery johti 18 kilometrin mittaisten viinikellariluolastojen kaivamista tilan alle. Luolastot ovat käytössä tänäkin päivänä, ja ne ovat melkoinen nähtävyys – kellareissa on mm. esillä suuri määrä taideteoksia, ja käytävät on nimetty maailman suurkaupunkien mukaan siinä järjestyksessä missä Pommeryn samppanjaa vietiin aina uusiin maihin ja kaupunkeihin.
Tila itsessään on arkkitehtoninen mestariteos. Päärakennus Château Pommery ja sitä ympäröivät rakenteet ovat useiden eri arkkitehtien suunnittelemia ja kokonaisuus on harmoninen ja ainutlaatuinen. Sinisävyinen arkkitehtuuri on talon tunnusmerkki ja korostaa sen omaleimaisuutta.
Champagne Pommeryllä on myös merkittävä rooli gastronomian maailmassa ja se on tehnyt pitkään yhteistyötä arvostettujen kulinaaristen tapahtumien, kuten Bocuse d’Orin kanssa. Pommeryn tyyli on kaiken kaikkiaan hyvin raikas ja feminiininen. Useimmat talon samppanjat ovat tyyliltään hedelmäisiä, ja erinomaisia nimen omaan sellaisenaan, mutta se sopivat loistavasti myös aperitiiveiksi ja alkuruokien seuraan.