Champagne Charles Heidsieck

Etusivu/samppanjat/Champagne Charles Heidsieck

Champagne Charles Heidsieck

Charles Heidsieck -samppanjatalon synty ajoittuu vuodelle 1851, jolloin nuori, vain 29-vuotias Charles Heidsieck irtaantui perheestään perustaakseen omaa nimeään kantavan samppanjatalon. Hänen haaveissaan oli tehdä samppanjaa, joka olisi aidosti ja hienostuneesti omintakeista.

Charles Heidsieck oli suuri visionääri ja koska Euroopassa oli jo monta vahvaa samppanjataloa, päätti hän lähteä hankkimaan nimeä Amerikkaan. Amerikan valloitus onnistui yli odotusten ja pian Charles tunnettiinkin jo lempinimellään ”Champagne Charlie”. Nuori edelläkävijä oli markkinointitaitojensa lisäksi myös intohimoinen samppanjan ammattilainen ja hänen sekoitustaitonsa kasvattivat talon mainetta entisestään. Charles saavutti lopulta haaveensa ja nykyään talo tunnetaan yhtenä Champagnen palkituimpana.

Talon ominaispiirteenä on pitkä kellarointi kalkkikellareissa (crayères) ja runsas reserve-viinien käyttö. Esimerkiksi vuosikerrattoman Charles Heidsieck Brut Réserven sekoitteesta jopa 40 prosenttia on keskimäärin kymmenen vuotta vanhoja, parhaimpien edellisten satovuosien reserve-viinejä. Käytäntö luo viiniin rauhalliset ja harmoniset kuplat, uskomattoman syvyyden ja hienostuneen täyteläisyyden.

Charles Heidsieckin samppanjat ovat voittaneet lukuisia palkintoja ja se onkin yksi palkituimmista samppanjataloista. Sen kellarimestarit ovat edellisen 18 vuoden aikana voittaneet arvostetun ”Sparkling Winemaker of the Year” -palkinnon jopa 12 kertaa. Nykyisin talon kellarimestarina toimii vuonna 2023 pestissään aloittanut Elise Losfelt.

Osasto: Maahantuoja:

Lisätiedot

[in English]

Founded in 1851 by the ambitious 29-year-old Charles Heidsieck, the Charles Heidsieck Champagne House represents his vision to create a truly unique and sophisticated champagne. Breaking away from his family, Heidsieck established a brand bearing his own name and set out to craft a distinctively exceptional champagne.

A visionary in the field, Heidsieck recognized the crowded European market for champagne and boldly ventured to America. This expedition surpassed all expectations, earning him the nickname ”Champagne Charlie” and solidifying his status as a champagne industry pioneer. His expertise in blending only served to elevate the reputation of his house further. Today, Charles Heidsieck Champagne House is celebrated as one of the most awarded in the region.

The house is renowned for its lengthy aging process in chalk cellars, known as rayères, and its substantial use of reserve wines. A notable example is the Charles Heidsieck Brut Réserve, a non-vintage blend where up to 40% is comprised of reserve wines, some as old as 10 years. This method imparts the wine with serene and harmonious bubbles, remarkable depth, and a sophisticated fullness.

The champagnes of Charles Heidsieck have garnered numerous accolades, making the house one of the most lauded in the industry. Its cellar masters have impressively clinched the ”Sparkling Winemaker of the Year” award 12 times in the last 18 years. Elise Losfelt, the current cellar master, started her role in 2023.

Go to Top